Asuntosäätiölle kuoriutui visuaalinen ilme

Kirjoitettu 15.9.2015

 

Lehdistötiedote
Julkaisuvapaa klo 12.

 

visuaalinenilme_muna

Ilmeen inspiraationa toiminut kuva.

 

Viestintäprojekti käsitti säätiön visuaalisen ilmeen, perustoimistoaineistojen, graafisen ohjeiston sekä verkkosivujen luomisen säätiön toimintaa tukemaan. Viestintäprojekti tulee vahvasti tukemaan Niittypolun uudishankkeen markkinointia ja logo tulee ensimmäistä kertaa näkymään Niittypolun työmaataulussa.

Viestintäprojekin toteuttajaksi valikoitui helsinkiläinen mainostoimisto Mainonnan Vuolas Vastavirta Oy. Säätiö painotti valinnassaan mm. Vastavirran saamaa markkinointiviestintäalan (MTL) -laatuauditointia, aikaisempia referenssejä juuri kiinteistöalalta mm. VVO-yhtymästä sekä vahvaa AAA- luottoluokitusta.

 

Avoimuus hankkeen taustalla

Säätiön hallitus päätti aloittaa viestintähankkeen omasta aloitteestaan sillä säätiöstä haluttiin tehdä helposti lähestyttävä toimija, joka tarjoaa toiminnastaan kootusti ja kattavasti tietoa kaikille sidosryhmilleen yhden luukun periaatteella, kertoo säätiön hallituksen puheenjohtaja Tim Karike. Lisäksi säätiön asemaa itsenäisenä toimijana haluttiin korostaa. Säätiö tarjoaa sosiaalista asumista, jolloin matalan kynnyksen tiedonsaanti on erityisen tärkeää. Tämä vuosi oli mielestämme oikea aika käynnistää viestinnän kehittäminen Niittypolun uudishankkeen edetessä rakennusvaiheeseen. Hanke on säätiölle mittava investointi, josta kannattaa tiedottaa avoimesti rakentamisen eri vaiheissa. Avoimuus on muutenkin säätiöille elintärkeää ottaen huomioon säätiöiden verotuksellinen erityisasema ja viime vuosina tapahtuneet väärinkäytökset, jotka ovat tuoneet säätiöille toimijoina huonoa mainetta.

Verkkosivut helpottavat myös säätiön hallituksen uusia jäseniä perehtyessään luottamustehtäväänsä. Hallituksen toimikausi on aina neljä vuotta, mutta perustajatahojen nimetessä jäsenet eri aikaan hallitus ei todennäköisesti istu samalla kokoonpanolla neljää vuotta eli vaihtuvuus on suurta.

Kotisivut mahdollistavat erilaisia keinoja vuokralaisten mielipiteiden keräämiseen. Myös vuokralaisilla, jotka eivät osallistu asukastoimikuntien toimintaan on oltava keino vaikuttaa asuinoloihinsa. Verkkosivut toivottavasti myös innostavat vuokralaisia asettumaan ehdolle asukastoimikuntiin, kun tietävät enemmän vuokranantajastaan, Karike päättää.

 

Tavoiteltu mielikuva

Lopputuloksen tuli erityisesti puhutella säätiön asukkaita ja muita tärkeitä sidosryhmiä. Visuaalisen ilmeen tuli viestiä säätiön porvoolaisuudesta sekä toiminnasta. Ilmeeseen pystyi ottamaan vaikutteita perustajatahoilta, mutta säätiön tuli kuitenkin erottua itsenäisenä toimijana. Säätiö yhteisömuotona sai myös olla inspiraation lähde, korostaen säätiöiden yhteiskunnallisesti tärkeää asemaa.

 

Kekseliäs linkki perustajiin

Asuntosäätiön visuaalisessa ilmeessä yhdistyy kekseliäällä tavalla sekä toiminnan luonne, että yhteys perustajatahoihin. Porvoon kaupungista muistuttaa kehä-elementti sekä seurakunnasta muna -elementti logossa.

Olemme tavallaan kummankin perustajatahon ”poikanen” ja se myös näkyy hauskalla tavalla logossa, Karike kiteyttää.

 

Logon tarina löytyi linnunpesästä ja slogan korostaa elämän tärkeyttä

 

ilmetiedote_arvot

Pesä on luonnon oma turvapaikka uudelle elämälle. Tätä maailmaa edustaa Porvoon asuntosäätiön toiminta nyt ja tulevaisuudessa. Sanallinen viesti puhuttelee asunnon seinien sisällä tapahtuvan elämän tärkeyttä. Slogan antaa lupauksen Porvoon asuntosäätiön toimintatavoille ja nostaa odotuksia sen uusille asukkaille sekä lunastaa lupauksen nykyisille asukkailleen, kertoo Art Director Jani Ekonen Vastavirrasta.

 

ilmetiedote_slogan

 

 

Lataa graafinen ohjeisto (pdf)

 

 

Lisätietoja

Tim Karike
hallituksen puheenjohtaja
Porvoonseudun asuntosäätiö – Borgånejdens bostadsstiftelse
tim.karike@porvoonasuntosaatio.fi

Jan Grehn
CEO, partner
Mainonnan Vuolas Vastavirta Oy
jan.grehn@vastavirta.fi